sähköposti:
salasana:
tallenna:
minulla ei ole tunnusta...

Kooveen miesten liigajoukkueella mukavat näkymät tulevaan kauteen

28.6.10 klo 17.46

Kooveen miesten liigaryhmä kautta 2010-2011 silmällä pitäen alkaa olla kasassa. Viime kaudella salibandyliigan positiivisiin yllättäjiin lukeutunut Koovee säilyttää hyvin viime kauden pelaajarunkonsa ja vahvistuu muutamalla uudella pelaajalla. Tulevan kauden joukkueen Koovee julkaiseen kokonaisuudessaa tämän viikon lopulla.

Kooveen manageri Kari Jussila kertoi tulevan kauden joukkueen olevan rakenteeltaan juuri sellainen kuin tavoteltiinkin. Kokemuksen lisäksi joukkueeseen on haluttu nostaa urallaan eteenpäin pyrkiviä omia junioreita ja sama linjaus urallaan nousuvaiheessa olevista pelaajista on huomioitu myös osittain uusissa pelaajahankinnoissa.
- Haluamme antaa nuorille pelaajille mahdollisuuden näyttää osaamisena kentällä, eikä vain pelaajalistan jatkeena, kertoo Jussila.

Uusina Kooveelaisina nuorta kehittyvää pelaaja-ainesta edustavat esimerkiksi OLS:n avainepelaajiin viime kaudella kuulunut Anssi Soini sekä Nokialta palaava Rene Andersson. Molemmat pelaajat ovat 88-syntyneitä ja ovat edustaneet myös Suomen poikamaajoukkuetta. Lisäksi maalivahtipuolella Koovee vahvistuu nuorella lupauksella, kun 1992-syntynyt Joni Järviö siirtyy joukkueen vahvuuteen BB-88:n 2.divisioonajoukkueen riveistä. Järviöllä on tilillään myös U19-poikien maaotteluita ja hän taistelee tosissaan paikasta ensi kevään nuorten MM-kisajoukkueeseen.

Kokemusta Kooveen riveihin tuo vuoden tauon jälkeen paluun liigakentille tekevä puolustaja Jukka Laurila. Urallaan komeat 218 liigaottelua ja 103 (55+48) tehopistettä saldonnut Laurila tuo joukkueen takalinjoille aimo annoksen pallollista osaamista.

Kari Jussila kertoo, ettei uusille vahvistuksille ole enää välttämätöntä tarvetta.
- Joukkue on meillä julkaisuvalmiina ja kerromme tulevan kauden kokoonpanon loppuviikosta. Välttämätöntä tarvetta uusille hankinnoille ei enää ole, mutta 1-2 pelaajaa voidaan vielä tarvittaessa kokoonpanoon ottaa.
Myös loppuviikon joukkueen julkistamisen yhteydessä meillä on kertoa yksi todella mielenkiintoinen uusi huippuvahvistus.


Arto Riihimäestä B-maajoukkueen päävalmentaja

Kooveen miesten liigajoukkueen päävalmentaja Arto Riihimäki sai ennen juhannusta mukavia uutisia, kun hänet nimitettiin uuden B-maajoukkueen päävalmentajaksi. Vajaat kaksi kautta tamperelaisten peräsimessä ollut Riihimäki on nostanut selkeästi Kooveen urheilullista profiilia ja vienyt joukkueen mm. kahdesti Suomen Cupin finaaliin.

Manageri Jussila on iloinen Riihimäen valinnasta ja näkee sen hienona palkintona sitoutuneesta valmennustyöstä.
- "Japi" laittaa valmentajana itsensä täysillä likoon ja käyttää valmennustyöhön kiitettävän määrän energiaa ja aikaa. Tämä on hänelle hieno palkinto onnistuneesta työstä ja tottakai myös mainio tilaisuus kehittyä valmentajana vielä lisää, päättää Jussila

 


Kommentit


05

ManCat kommentoi 29.6.10 klo 13.34:
Näsinneula varattu jo juhlia varten...


06

Momentum kommentoi 29.6.10 klo 13.06:
Nuorisolle vastuuta.Turha raahata mitään Trackers-raakkeja tampereelle ja hukata omia kasvatteja.


43

Kummeli kommentoi 29.6.10 klo 12.31:
Ei noilla ny kuuhun asti mennä...


kommentin antaja:

kommentti: